Olen aina ihmetellyt, miksi pitää tehdä asioita vaikeasti, kun ne voisi tehdä helpommin. Miksi käyttää aikaa asioihin, jotka eivät johda mihinkään. Miksi rikkoa jotain ehjää ja sitten teippailla sitä kasaan, kun lopputuloksena surkea kyhäelmä, joka ei enää toimi yhtä hyvin kuin alkuperäinen. Miksi aiheuttaa itselleen turhaa työtä.
Luontoa tuhoamalla aiheutetaan muun muassa pandemioita, helleaaltoja ja maastopaloja.
Pandemioita laastaroidaan kehittämällä rokotteita, pukeutumalla maskeihin ja rajoittamalla liikkumista. Silti miljoonia ihmisiä kuolee, elintaso heikkenee ja rahaa palaa.
Helleaalloista selviytymiseen parempiosaiset hankkivat ilmastointilaitteita ja tuulettimia. Köyhemmät kärsivät, sairastuvat tai kuolevat. Puhumattakaan muiden lajien kohtalosta.
Maastopaloja sammutellaan epätoivoisesti, taikka todetaan, että palo ei ole hallittavissa, ja katsotaan sivusta kun aarniometsä palaa. Ihmiset menettävät kotejaan.
Mikään laastari ei ikinä korjaa kuin pienen osan aiheutetusta haitasta.
Ihmisen toiminta on kuin sahaisi omaa jalkaansa, paikkailisi sitä laastarilla ja laskisi sen varaan, että kyllä ihan kohta varmaan tiede keksii, miten kasvatetaan uusi jalka.
Sama ilmiö toistuu kaikkialla yhteiskunnassa. Kaupalliset tahot tuottavat ympäristöömme yhä enemmän melusaastetta, jonka torjunta ulkoistetaan yksilöille. Ne joilla on siihen varaa, ostavat vastamelukuulokkeita, jotka nekin kompensoivat haittaa vain marginaalisesti.
Moottoriteitä levennetään ja viereen pystytetään melumuuri, joka ei tietenkään voi vaimentaa melua kuin vain osittain.
Elinympäristö saastutetaan, niin että ihmiset sairastuvat. Ja sitten tuskaillaan hoitojonojen ja terveysmenojen kanssa.
Yksi älytön sokea piste on autoilu. Suomessa autoilu tappaa suoraan noin 250 ihmistä vuosittain kolareissa, ja melun, saasteiden ja liikkumattomuuden kautta tuhansia ihmisiä. Sitten näitä autoilun haittoja laastaroidaan kehittämällä jotain auton puskurin muotoa, ettei jalankulkija kuolisi niin helposti törmäyksessä. Ja Liikenneturva jatkaa performatiivista valistustaan, koska jotain pitää tehdä. Tai ainakin pitää esittää, että jotain tehdään. On toisarvoista, korjaako se “jotain” lähellekään aiheutettua tuhoa.
Kaikki tämä on absurdin typerää.
Niin sanotut normaalit ihmiset eivät itse tajua miten absurdin typerää tämä touhu on, niin että autistin pitää se heille kertoa. Tarvitaan 16-vuotias autisti kertomaan maailmalle, että ei, ekokatastrofi ei korjaannu puheilla eikä kosmeettisilla toimenpiteillä.
Ihminen on ylimielisyydessään niin typerä, että se kuvittelee, että voi muutaman sadan vuoden teknologisilla innovaatioilla syrjäyttää miljoonien vuosien kehityksen.
Ihminen kuvittelee jopa, että teknologisilla innovaatioilla voisi kumota fysiikan lait. Tämä kävi ilmi mm. kevytautokeskustelussa. Jotkut itseään kai älykkäinäkin pitävät ihmiset aivan tosissaan argumentoivat, että 1800 kiloa painavan 60 kilometriä tunnissa kulkevan auton antaminen 15-vuotiaan ohjattavaksi ei ole ongelma, koska autoissa on nykyään hyvä turvatekniikka. Näiden tyyppien mielestä “turvatekniikka” kumoaa Newtonin lait, massan, nopeuden ja liike-energian.
Jalka vuotaa kuiviin, mutta ihminen jatkaa jalkansa sahaamista ja hölmöläisen laastarointiaan, uskotellen itselleen, että jalka korjaantuu laastaroimalla ja kuvitteellisella tulevaisuuden keksinnöllä.
Miten paljon helpommalla päästäisiin, kun vaan lopetettaisiin sahaamasta jalkaamme.
Miten paljon helpommalla päästäisiin, kun vaan lopetettaisiin ympäristön tuhoaminen nyt.
Artikkelikuva: Josu