Miksi olen ehdolla

Ihmisen ahneus, kapitalistinen loputtoman kasvun tavoittelu ja teknologian valjastaminen käsityskykymme yli ovat ajaneet ihmiskunnan eksistentiaaliseen kriisiin. Ympäristön rajat ovat tulleet vastaan, ja loputon kasvu ei ole enää mahdollista tuhoamatta ihmiselle elinkelpoista maapalloa.

Raaka tosiasia on, että luonto ei välitä trickle down -teorioista, ”poliittisista realiteeteista” eikä paperille jäävistä ilmastojulistuksista. Kuolleella planeetalla ei ole työpaikkoja. Kun luonnonvarat ehtyvät, ilmasto muuttuu ja ekosysteemi köyhtyy, se aiheuttaa väistämättä muutoksen myös yhteiskunnassa. Muutos voi tapahtua joko hallitusti tai hallitsemattomasti. Kaikkien etu on, että se tapahtuu hallitusti.

Tieteentekijöitä seuranneena tiedän, että hallittu muutos on mahdollinen. Meillä on siihen keinot, mutta esteenä on poliittinen vastustus. Jos haluat ymmärtää mikä vallitsevan ideologian paljon toistetuissa opinkappaleissa on pielessä, suosittelen seuraamaan teknologian tutkija Janne M. Korhosta twitterissä taikka lukemaan hänen artikkeleitaan.

Olen suhtautunut ja edelleen suhtaudun kriittisesti nykyiseen päätöksentekojärjestelmään. Siinä on sisäänrakennettuna ongelmia, jotka toimivat tasa-arvoisen ja demokraattisen päätöksenteon esteenä. Päätöksenteko perustuu populismiin, rahan valtaan ja poliittisiin realiteetteihin. Poliittiset realiteetit sanelevat, että on tehtävä kompromisseja niin sanottujen intressiryhmien välillä – jotka ovat oleellisesti vasemmalla kaikki ihmiset ja oikealla harvat hyväosaiset. ”Kompromissi” on siten aina epätasa-arvoiseen suuntaan.

Kun mikä tahansa instituutio kuten puolue pääsee valtaan, sen ensisijaiseksi tehtäväksi nousee vallassa pysyminen, ei yleisen edun mukaisten päätösten tekeminen. Epäeettisiä päätöksiä perustellaan sillä, että jos ei niihin suostuta, menetetään valta eikä näin ollen saada läpi mitään hyvääkään. On pakko tehdä lehmänkauppaa ja kompromisseja. Vallasta tulee itsetarkoitus ja alkuperäiset arvot ovat jääneet keinoille alisteiseksi.

Miksi sitten olen itse asettunut ehdolle tähän juuri kritisoimaani päätöksentekojärjestelmään?

Koska se on viime kädessä ainoa rauhanomainen keino muuttaa asioita muutenkin kuin vain väliaikaisesti (toki on ja tarvitaan myös liikkeellepanevia väkivallattomia voimia kuten kansalaisaktivismia). Rauhanomaista vallankumousta tuskin tapahtuu, kun tiedämme, millä puolella historiaa poliisivoimat ovat. En toivo väkivaltaista konfliktia, enkä myöskään voi enää vain katsella vierestä, kun päättäjämme ajavat meidät täyttä vauhtia jyrkänteeltä alas. Minusta tuntuu, että on velvollisuuteni yrittää tehdä parhaani muutoksen aikaansaamiseksi.

Vaikka olisimme jo hävinneet poliittisen pelin, vaikka kelkkaa ei saataisikaan käännettyä, emme voi silti heittää hanskoja tiskiin. Tuhoa voi tapahtua nopeammin tai hitaammin. Mitä enemmän annamme oikeistolle ja äärioikeistolle valtaa, sitä nopeammin ja enemmän tuhoa tapahtuu, ja sitä enemmän ihmiset joutuvat kärsimään. Siksi toivon, ettei kukaan maailmantilanteen vakavuuden ymmärtävä nosta käsiä pystyyn ja jätä äänestämättä. Nukkuminen on ääni tuhon kiihdyttämiselle.

Kukaan ei voi yksin muuttaa maailmaa, se on tehtävä yhdessä. On mahdollista, että emme saa riittävää määrää ihmisiä tukemaan tarvittavaa muutosta, varsinkin kun se voi tuntua nykytilanteeseen nähden radikaalilta. Radikaaleja muutoksia on vaikea saada läpi ennen kuin katastrofi iskee toden teolla omaan nilkkaan. Vasta silloin ihmiset tajuavat, että radikaalikin muutos olisi ollut parempi vaihtoehto kuin katastrofi.

Kukaan ei voi mennä kenenkään pään sisään ja pakottaa tätä ajattelemaan ja ymmärtämään asioita. Jokainen voi toimia vain itsenään, niillä resursseilla ja siinä asemassa, jossa hän on. Mutta vaikka kaikki menisikin pieleen, ainakin olemme yrittäneet. Niin kauan kun on toivoa, velvollisuutemme on yrittää. Muutos on mahdollinen.